yksilöllistä ja positiivista hoitoa

Varaa aika!

Kuvaus yrittäjästä - minun tarinani

Olen Virpi Hoffrén, Pirkanmaalta Keskipohjanmaalle kotiutunut 48v perheenäiti. Perheeseeni kuuluu mies ja 11v poika sekä edellisestä avioliitostani 25v tyttö ja 23v poika. Tutustuin täydentäviin hoitomuotoihin jo yli 20v sitten. Saatuani vyöhyketerapian ja homeopatian kautta keholleni tasapainotusta, uutta suuntaa ja syvyyttä hoitofilosofiaani, päätin aloittaa luontaishoitajankoulutuksen sekä sen innoittamana myös shiatsuterapeutin opinnot. Niinpä työni lasten päivähoitajana vaihtui yrittäjän elämään.

Muutaman vuoden kuluttua päätin täydentää ammattiosaamistani suorittamalla jalkojenhoidon ammattitutkinnon. Jalat ovat tärkeät ja meitä täällä kantavat joka päivä. Jalkahoidot toivat hyvän lisän yritystoimintaani. Tehtyäni 10v jalkahoitoja, päätin muuttaa jälleen suuntaa ja keskittyä yrityksessäni laajempaan terveysnäkökulman toteuttamiseen.

Kymmenen vuotta sitten ollessani iltatähtöseni kanssa äitiyslomalla tutustuin Asahi-terveysliikuntaan. Innostuin kovasti Asahista käytyäni ohjaajakoulutuksen. Pian ohjasinkin jo omia Asahi ryhmiä. Rakas harrastukseni on aina ollut liikunta ja urheilu monessa eri muodossa. Toimin aktiivisesti 15v lasten- ja nuorten urheilun parissa Pirkanmaalla, joten Asahi osoittautui luontevaksi tavaksi jatkaa liikunnan parissa. Siitä onkin muodostunut lyhyessä ajassa varsin suosittu terveysliikuntamuoto. Asahi-ryhmät ovat olleet nyt korona-pandemian vuoksi toistaiseksi tauolla.


Liikunnan, stressin hallinnan ja rentoutumisen lisäksi ravinnolla on suuri merkitys terveytemme edistäjänä. Omat terveysongelmani pakottivat minua hakemaan apua funktionaaliseen lääketieteeseen erikoistuneelta lääkäriltä. Hän huomioi minut kokonaisvaltaisesti ja ohjasi minut ravintoneuvojalle. Lopun varmaan jo arvaattekin. Sain sieltä avun! Minulle tuli palava halu lähteä opiskelemaan funktionaalista ravintoterapiaa. Halusin auttaa muitakin löytämään tärkeimmän hyvinvointiimme vaikuttavan alueen, ravinnon. Perheeni ja ihanien ystävien kannustamana aloitin ravintoneuvojan opinnot. On ollut kunnia saada opiskella oman alansa johtavissa oppilaitoksissa, joissa vaikuttavat uudet kansainväliset tuulet.

Onneksi olin jo luontaishoitajakoulutuksen yhteydessä suorittanut terveydenhuollon perusopinnot, anatomian, fysiologian ja tautiopin opinnot. Sain suoritettua ravintoneuvojan opinnot jo 1½v.ssa. Jatkoin hetken huilattuani intohimoni parissa suorittaen diplomi ravintoterapeutin opinnot. Olen täydentänyt aktiivisesti osaamistani viime aikoina mm.erilaisten funktionaalisten terveystestien tulkitsemiseen. Viimeisin innostukseni kohde on AthGene geenitestit. Haluan olla mukana funktionaalisen lääketieteen ja ravintoterapian uusimmassa tiedossa ja teknologiassa.

Olen työssäni huomannut miten monet terveyshaasteet juontavat juurensa pitkittyneestä stressistä. Halusin lähteä syventämään ammattiosaamistani myös stressinhallinnan puolelle. Suoritin Brain Relief- rentoutushoitajan koulutuksen sekä syksyllä 2021 lähdin opiskelemaan rentoutusvalmennusta. Rentoutusvalmentajakoulutus vei minut mukanaan ja suoritin Suomen Hypnoosiliiton SHL hyväksymän rentoutusvalmentajan koulutuskokonaisuuden.

Haluan hoitaa ihmistä yksilöllisesti huomioiden jokaisen ihmisen kokonaisvaltaisesti. Toimintani on vastuullista ja tarvittaessa ohjaan asiakkaan muiden ammattiauttajien luo. Omat, välillä rankatkin elämänkokemukseni, ovat auttaneet minua ymmärtämään elämän iloja ja haasteita syvemmin. Olen kiitollinen joka päivä kun saan tehdä tätä työtä. Haluan antaa sinulle kaiken ammattitaitoni käyttöösi ja antaa positiivisen ja voimaannuttavan hoitokokemuksen. Haluan olla kanssakulkijana matkallasi, olemalla ihminen ihmiselle.


Yrittäjä Virpi Hoffrén - Curriculum vitae


1989–1990 Koti- ja laitostalouden perustutkinto (Ruoveden kotitalousoppilaitos)

1991–1993 Päivähoitajan tutkinto (Hämeenlinnan sosiaalialan oppilaitos)

2003–2004 Terveydenhuollon perusopinnot (Tampereen terveydenhuolto-oppilaitos)

2002–2005 Luontaishoitajan tutkinto (Luontaisterapiaopisto Annikki Kilpijärvi)

2003–2005 Diplomishiatsuterapeutin tutkinto (Luontaisterapiaopisto Annikki Kilpijärvi)

2005 Yrittäjäkurssi (Yritysura Ky, Tampere)
2006 Koliikkivauvan refleksologisen hoidon kurssi (Medicanova Tampere)

2007 Hyväksytty Luonnonlääketieteen keskusliiton valtakunnalliseen terapeuttirekisteriin

2008–2009 Jalkojenhoidon ammattitutkinto (Hämeen Kosmetologikoulu, Tampere)

2013 Asahi-health menetelmän ohjaajakoulutus (Asahi-health terveysliikunta ry, Tampere)

2013–2014 Diplomiravintoneuvoja (Terveysopisto Salus Helsinki)
2018 Diplomiravintoterapeutti (Terveysopisto Salus Helsinki)

2021 Brain Relief- hoitaja

2022 Rentoutusvalmentaja RelaXation Coach ( Intravia,Suomen Hypnoosiliiton SHL hyväksymä koulutus)


Lisäksi useita lasten liikuntaan liittyviä koulutuksia ja lasten- ja nuorten yleisurheiluohjauksen kursseja 1990–2000 välisenä aikana.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä,
niin katsotaan miten voimme auttaa!

ota yhteyttä Osta lahjakortti

Apua arjen jaksamiseen

Ratkaisuja kehon ja mielen
hyvinvoinnille