Jokainen meistä on varmasti jossain elämänsä vaiheessa oireillut ihollaan tai kokenut ajoittaista hiusten lähtöä. Tyypillisimpiä iho-oireita ovat punoitus, kutina ja niin sanottu nokkosihottuma, näppylät ja rakkulat, hilseily ja jopa ihon märkiminen.
Ihon tulehdukselliset sairaudet ovat lisääntyneet. Muun muassa atooppinen ekseema ja akne kuin ruoka-ainereagoinnista johtuvat ihoreagoinnit. Myös autoimmuunipohjainen ruusufinni-, psoriasis- ja puna- ja valkojäkäläpotilaita hakeutuu
funktionaalisen ravintoterapian vastaanotolleni yhä useimmin.
Hiusten ja hiuspohjan ongelmat ovat varsin tyypillisiä vaivoja. Hiusten lähteminen, haurastuminen ja ohentuminen ovat yleisiä hiusten ongelmia. Hiuspohjan ongelmia esiintyy paljon, kuten päänahan hilseilyä, talipunkkia, geeniperimästä johtuvaa kaljuuntumista etenkin miehillä sekä autoimmuunipohjaista aloepeciaa.
Mikä meidän ihoa ja päänahkaa oikein ärsyttää?
Erilaiset allergeenit ovat yleisiä ärsytyksen aiheuttajia. Kosmetiikassa ja ihonhoitotuotteissa olevat hajusteet ja säilöntäaineet voivat aiheuttaa allergisia reaktioita.
Ihonhoitotuotteilla, joita käytät, on suuri merkitys ihon hyvinvointiin. Halpismarkettien tuotteet, jotka ovat etenkin nuorison suosimia, sisältävät huikeita määriä kemikaaleja!!! Ei siis ihme, jos ihoa ärsyttää. Huomio kaikki nuorten vanhemmat!! Jos vain mahdollista, etsikää luonnonmukaisia ja hoitavia tuotteita nuorisonne ja itsenne ihonhoitoon. Onneksi tänä päivänä luonnonmukaisia tuotteita on jo paljon markkinoilla. Ihonhoitoa on hyvä harjoitella jo murrosiässä, niin siitä tulee pysyvä tapa koko elämän ajaksi.
Hiusvärit ovat varsin tyypillinen rajujen päänahkaoireiden aiheuttaja punoituksesta ja kutinasta kipeisiin ja märkiviin rakkuloihin saakka.
Hygieniatuotteet ja vaatteiden pesuaineet, joissa on voimakkaita kemikaaleja, saattavat aiheuttaa ihottumaa.
Muut ympäristötekijät kuten, kuumuus, kylmyys, kemikaalit, raskasmetallit, nanopartikkelit, väriaineet, lisäaineet jne. Eli saamme elinympäristöstämme hyvin paljon erilaisia ärsykkeitä, jotka voivat laukaista ihossa ja hiuksissa reagointia.
Auringon UV-säteily voi laukaista myös ihottuman. Ja toistuva pitkäaikainen auringossa oleilu ja ihon palaminen ovat myös tunnettu ihosyövän laukaisija. Nautitaan kesästä ja auringosta, mutta vältetään ihon palamista.
Hormonimuutokset voivat vaikuttaa ihon kuntoon ja aiheuttaa erilaisia näppylöitä ja ihomuutoksia sekä etenkin aknea murrosikäisillä tytöillä ja pojilla, kuin myös nuorilla aikuisilla.
Geneettinen perimä voi altistaa pälvikaljulle tai aloepecialle.
Stressi pidempiaikaisena ajanjaksona tai hyvin voimakkaana reaktiona voi laukaista esim. atooppisen ihottuman, päänahan hilseilyn tai hiusten voimakkaan lähdön, aina autoimmuunireagointiin saakka. Stressinhallinta on hyvin tärkeää iho- ja hiusongelmien suitsimisessa.
Ruokavalion muutokset iho- ja hiusongelmien taustalla
Syömästämme ruuasta saamamme ravintoaineiden määrä on laskenut viime vuosikymmeninä huolestuttavalla tavalla. Esimerkiksi vilja, jota syömme, on hyvin puhdistettua ja valkaistua, joten jäämme paitsi viljan jyvien ytimen tärkeistä ravintoaineista, niin B-vitamiineista, kivennäisaineista kuin lipideistä ja steroleistakin.
Kasvisten ja hedelmien C-vitamiinipitoisuudessa on tapahtunut romahdus. Liekö tehotuotanto vienyt vitamiinitkin mennessään?
Rasvojen ultraprosessointi on lisännyt terveyden ongelmia. Prosessoidut rasvat saavat aikaan soluissamme vapaiden radiaalien lisääntymistä ja solujen hapettumista.
Lisääntynyt sokeri ja höttöhiilarien syönti näkyy valitettavan usein ravintoaineiden puutoksena niin iholla kuin hiuksissa. Runsas sokerin käyttö altistaa hiivan liikakasvulle suolistossa ja voi vaikuttaa sitä kautta jopa hiusjuureen saakka. Hiusklinikoilla mikroskoopilla tehtävissä hiusjuuritutkimuksissa nähdään poikkeavuuksia katkeilevina ja hauraina hiusjuurina. Ravintoaineita ei ole tällöin riittävästi tukemassa hiuksen normaalia kasvua.
Hyvä suolistoterveys lisää ihon- ja hiusten terveyttä
Elintarvikkeisiin lisättävät lisäaineet ja kainomakeutusaineet vahingoittavat ruuansulatusta ja lisäävät erilaisia suolisto-ongelmia huolestuttavalla tavalla. Prosessoidut rasvat lisäävät matala-asteista tulehdusta. Gluteeniviljat pitävät yllä suoliston läpäisevyyttä ja vaikuttavat jopa täysin terveenkin ihmisen suolistoon haitallisesti. Valitkaamme siis hyvää ja ravintoainepitoista ruokaa kehoamme hoitamaan. Ravinnolla voit vaikuttaa siihen, miten voit!!
Suoliston mikrobitasapaino on ensiarvoisen tärkeää olla tasapainossa. Antibiootit ym. lääkkeet, sokeri, lisäaineet, toksiinit ja ympäristömyrkyt lisäävät huonojen bakteereiden liikakasvua tehden ikäviä suolisto-oireita kuten turvotusta ja ilmavaivoja. Matala-asteinen tulehdus jyllää suolistoalueella ja tulehduttaa koko kehoa pidemmällä aikavälillä lisäten iho-oireilua, aknea, nivelongelmia, reumasairauksia ym. autoimmuunipohjaista oireilua.
Huonon bakteerikannan lisäksi toinen vatsaoireilujen taustalla oleva juurisyy on vähäinen mahalaukun suolahaponeritys, joka vaikuttaa ravintoaineiden imeytymiseen. Sillä on suora yhteys ihon ja hiusten hyvinvointiin. Kun ravintoaineet eivät imeydy tai niitä ei ole riittävästi, terveyden haasteet usein lisääntyvät lumipalloefektin lailla. Kauttani on saatavana GI MAP-ruuansulatustesti, jota voidaan käyttää tukena etsiessä suoliston häiriötekijöitä. Suoliston ongelmista voi toden totta päästä eroon!
Ravinto ja elämäntavat ovat kaiken A ja O terveille hiuksille ja iholle
Joten jos haluat parantaa hiustesi ja ihosi kuntoa, kannattaa huomio kiinnittää ihan ensin monipuoliseen ja riittävästi hyviä ravinteita sisältävään ruokavalioon ja karsia ruokavaliosta pois huonot ruoka-aineet. Turha sokeri ja höttöhiilari eivät tuo kehollesi ravintoaineita ja ennen pitkää ravintoainepuutokset alkavat näkyä hapertuvina ja ohentuvina hiuksina, kuin myös terveydellisinä haasteina.
Vitamiinit ovat välttämättömiä jokaiselle solulle ja niillä on elintärkeä rooli kehomme elintoimintojen ylläpitämisessä. Ne tukevat niin hiusten ja ihon hyvinvointia kuin yleisterveyttäkin. Terveiden hiusten kasvu alkaa hiuspohjan hiustupeista eli hiuksia täytyy hoitaa myös sisältä päin. Erilaiset dieetit, sairaudet, lääkitykset ja hormonaaliset muutokset voivat aiheuttaa meille erityistarpeita tiettyjen vitamiinien ja hivenaineiden suhteen. Tällaisessa tilanteessa saattaa kehittyä myös jonkin tietyn ravintoaineen puutos. Tällöin huomio on kiinnitettävä ravinnon koostumukseen ja laatuun kuin myös lisäravinteisiin. Puhdas ja ravitseva luomuruoka on parasta kehollesi kuin myös puhtaat ja lisäaineettomat ruokapohjaiset
ravintolisät.